#


Aloitan kesälomani parin päivän päästä. Kulunut kevät on ollut omalla kohdallani ehkä yksi elämäni raskaimmista. Siihen on kuulunut läheisen ystävän, oman äitini ja neljän kaverini kuolema, kahden lähiomaisen vakavaa sairastelua ja paljon muuta pienempää kuormitusta sopivasti mausteeksi. Jossain vaiheessa kevättä en juuri jaksanut haaveilla muusta kuin arjesta selviytymisestä, päivästä toiseen. Kesän alettua alkoi haaveisiin – onneksi – kuitenkin uida mukaan myös monenlaisia kivoja projekteja ja suunnitelmia. Kun kesäloma alkaa niin (vähintään):

  • muokkaan perennapenkin uuteen uskoon
  • siistin kymmenen neliön suuruisen ruusurinteen edustavaksi
  • pesen ikkunat (lopultakin)
  • rakennan laiturin ja kissatarhan (tai siis edesautan rakentamisen alkamisen kannustamalla ja avustajaksi tarjoutumalla)
  • siivoan kaapit ja tuunaan jo vuosien aikana kaappiin kertyneet ”melkeinihankivat” vaatteeni aitoon Pinterest –DIYtyyliin
  • opettelen valokuvaamaan....
  • matkustelen
  • ....ja tietenkin tapaan kaikki ne kaverit, joiden kanssa emme ole ehtineet treffaamaan aikapäiviin...

Hmmm.

Nyt kun aikaa tuon ihmeellisen levon, rentoutumisen, aktiivisen puuhailun, yksinolon ja sosiaalisen kukoistuksen jakson alkuun on enää muutama päivä niin olo alkaa tuntua kumman lannistuneelta. Alkaa rehellisesti sanoen myös epäilyttää, että varaamani viisi viikkoa eivät taida riittää koko sen unelmalaatikon avaamiseen, johon olen koko pitkän talven aikana pakannut niin paljon.

Muistelen kirjoittaneeni (jo) pari vuotta sitten blogitekstin siitä, miten helposti unelmat, toiveet ja tavoitteet muuttuvat kirouksiksi siunauksen sijaan. Tuolloin kyseessä oli pääsiäisloma, mutta resepti rentouttavaan pääsiäislomaan lienee sovellettavissa myös kesään. Tänään hoidan vielä asiakastyön ohella laskutusta, arvonlisäveroilmoituksia ja lausuntoja. Ehkä huomennakin. Mutta viimeistään keskiviikkona – viimeisenä työpäivänäni ennen lomaani – aion lukea kirjoittamani tekstin ja saatanpa tehdä sinne piilottamani pienen testinkin. Ainakin vaatimustestillä läpikäytäviä to-do –unelmia on riittävästi.

Mikäli yhtään tunnistat itseäsi kesälomastressin riskiryhmästä niin tuo blogiteksti testeineen löytyy tästä:

http://kehotieto.fi/blogi/rentouttavan-paasiaisen-...

Tarvitsemamme kaltaista kesää – ja toivottavasti myös riittävästi lomaa – itse kullekin!